hyvää huomenta suomi, hyvin pyyhkii..

herätys oli taas armottomasti 5.15. luulisi että unta riittäisi hieman pitempään kun eilen jäi päikkärit välistä, touhusi koko päivän pihalla ja illalla saunoi, vaan paskan latvat..*haukoti*

katras kotiutui illasta 7jälkeen. sauna oli heti lämmin. käytiin porukalla pitkästä aikaa. yleensä on miehen homma saunottaa kolmikko ja minut sitten myöhemmin. mun aivot on aina aivan solmussa noitten kanssa siellä pienessä kuumassa kopissa. korvat kipeytyy huudosta ja ilman laseja ei näy mitään. siis yhtään mitään..vaarana että poltan itseni, saati sitten pystyisin lapset vahtimaan. illasta rauhoituttiin katsomalla videota ja iltapalaksi saivat sipsejä kun vasta olivat maalla grillanneet. pieni halusi nukkua isojen kanssa heidän huoneessaan.

mekin ajoissa sänkyyn. romantiikkaa olisin kaivannut, mutta ei jaksanut. minua siliteltiin vaan. uni ei tullut. oli kuuma, hengitys oli vaikeaa, nenä vuosi, kurkkuun koski ja yskitti. jostain syystä kissoilla on taas öisin vaikeaa itsensä kanssa. huutavat ja mouruavat. ravaavat puuportaita kerroksesta toiseen ja kumina on kova kun ympärillä on hiirenhiljaista. kertulle on annettu pilleri ja pojat ovat munattomia, mikähän niitä taas kuljettelee?? puolen yön aikaan siirryin alakertaan jotta edes muut saavat nukuttua. valvoin yli 1saakka. kolmelta heräsin taas. kampesin takaisin ylös.

hauskaa tuntuu olevan taas kun mummon hautajaisissa. pikkulikka huutaa tuulikaapissa. olisi pihalle lähdössä. kerrankin voi antaa huutaa vaan vaikka kello on vähän kun molemman puolen naapurit ovat poissa. äsken jo näytti lupaavalle että nukahtaa uudestaan tuohon sohvalle ja minäkin saan jatkaa unia, mutta ei näköjään..*huoks*

luulempa että kunto ei anna myöten lähteä reissuun. kiva olisi kyllä. ehkä vaan teetätän miehellä pari pihatyötä ja muuten vaan lorvitaan. saa nähdä. pihaan on ilmestynyt viinin alku. mistälie? ja lisäksi nurmelle on alkanut ilmestyä orvokkeja. ne on pelastettava parempaan paikaan etteivät mene nurmikkoa ajaessa. joka myös olisi tänään tehtävä. humalalle olisi myös löydettävä paikka ja tuolle yhdellä kärhölle jonka jo luulin kuolleen. todellisuudessa se kasvaa tällä hetkellä paremmin kuin kaksi muuta. hassua..

soffan nurkkaan pötkölleen ->